Valvon, koska tahdon.

Voi että, miten paljon tuo kello taas on! Se lähentelee puoltakahtatoista, kun tätä alan kirjoittamaan. Pääsin väsymyksen ohi ja taas kulkee. Huomen aamulla suussa maistuu pumpuli, korvat eivät kestä kovia ääniä, eikä saa sanottua mitään ystävällisellä äänensävyllä ennen kuin olen juonut kolme

m u k i l l i s t a kahvia. Valvominen on siis hyvin arveluttavaa...

Mutta yöllä voin olla hetken vain MINÄ. En ole äiti, en vaimo (koska mies nukahtaa klo 22 sohvalle), en kodinhoitaja, enkä kukaan, joka eläisi tai valvoisi muita varten. Tämä on sitä, niin sanottua omaa aikaa. Kaikki edellä mainittu tietysti sillä varauksella, että lapset nukkuvat.

Harva se päivä siippani kysyy, miksi ihmeessä en mene nukkumaan, jos olen kerta niiin poikki. Harva se päivä yritän selittää. Kyllä, olen poikki fyysisesti. Kyllä, tarvitsen unta. Varsinkin torstaisin ja perjantaisin alkavat voimat olla vähissä. Mutta. Minä olen poikki myös henkisesti. Tarvitsen henkisen leponi. Minun tarvitsee tehdä niitä omia asioitani, jotka vahvistavat, voimaannuttavat, puhaltavat tekohengitystä jo melkein hengettömään sielun reppanaan. Ja milloin voi kolmen alle kouluikäisen lapsen äiti tehdä näitä asioita? Yöllä.

Näiden tuntien, joskus tosin vain minuuttien aikana, kokoan ihmisyyteni rippeet. Laikaisen hajallaan olevat tunteeni, ajatukseni, arvoni, rukoukseni ja toiveeni yhteen läjään, sitten lajittelen ne. Sekajätteeseen tuomitsen alaspainavat kommentit ja latistavat ajatukset, syyllisyyden, vihan, pelon ja turhan huolen. Kierrätykseen menevät ilo, opettavaiset kokemukset, toivon sanat, hyvät vitsit ja kertomukset, ajattelmisen aihetta antaneet uutisjutut. Jäljelle jäävät aarteet. Ne haluan tallettaa sydämeeni. Lasten naurun, itkunkin, hellät hetket, vatsan pohjassa asti kuplivan rakkauden tunteen, sen, että olen tämänkin päivän saanut kokea ja jakaa rakkaimpieni kanssa, kiitollisuuden ja rukouksen mielialan. Onnen kyyneleet.

Yöt ovat timanttisia, kirkkaita, lentäviä. Minä en vain valvo, kirjoita, neulo, lue, lenkkeile tai selaan vain nettiä. Minä lajitteĺen ja se on tarpeellista, ellei jopa välttämätöntä.