Hampaatonta menoa

Vasen etuhampaani naksahti poikki, tuosta noin vain leipää haukatessa. Hammas oli kyllä muutenkin kärsinyt ja kaltoinkohdeltu, joten tämä oli odotettavissa. Etuhampaani on juurihoidettu ensimmäisen kerran jo 20-vuotta sitten erään kohtalokkaan pyöräily/koiratapaturman seurauksena. Nyt se sanoi itsensä irti lopullisesti. Hammaslääkäritäti oli kuitenkin ystävällinen ja kiinnitti hampaan väliaikaisesti paikoilleen paikka-aineella ja nyt se on tuossa paikallaan himpun verran kummallisessa asennossa odottamassa implanttia tilalleen. Kaikenlaista sitä tapahtuu.

On muuten niin, että ilman yhtäkin hammasta olo on todella hampaaton. Syömisestä ei tahdo tulla oikein mitään. Eräs ystäväni esittikin ajatuksen, että ennen vanhaan hampaat alkoivat tippua siinä vaiheessa, kun ravintoa ei juurikaan enää tarvittu. Hänen mukaansa hampaattomuus on luonnon oma keino estää vanhempien (!) ihmisten ylilihavuus. Tämän teorian mukaan minunkin olisi varmaan syytä siirtyä maidossa liotetun leivän syöjäksi ja todeta, että muutama makkara tuossa vyötäröllä tämän aiheutti. Loppuikä on kartettava liian pureskeltavassa muodossa olevaa ruokaa ja siedettävä tämä pieni kauneusvirhe ankarana muistutuksena mässäilyn täyteisistä vuosista.

Kun aivan totta puhutaan, tämän hampaan menettäminen on tottelemattomuuden hinta. Eräänä päivänä, kun olin 11-vuotias, ystäväni kanssa päätimme uhmata äitini ukaasia. Olin menossa tämän ystävättereni luokse yökylään ja jostain syystä hänellä oli pyörä käytössään ja minulla ei. Mukana oli myös ystäväni koira. Äiti oli ehdottomasti kieltänyt kyydittämästä toisiamme pyörällä mutta, kun ehdimme äidin katseeltä näkymättömiin, minä hyppäsin pyörän tarakalle ja otin vielä koiran talutettavakseni. Kypäriähän ei noina villeinä vuosina käytetty. Tilanne johti siihen, että koira väisti jättisuurta vesilätäkköä ja minun otteeni remmistä oli niin tiukka, että lensin tikkana koiran perässä naamalleni hiekkaan. Siinä hammas sai kolhaisunsa ja olihan se naamakin aika ruvella koko loppu kesän.

Tämän tekstin opetus on siis se, että lasten tulisi totella vanhempiaan. Uhmaamisesta joutuu maksamaan, joskus vielä aikuisenakin. Implantti on kallis. Sanoohan se Iso Kirjakin, jotenkin tähän tapaan, että : "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja pitkään eläisit maan päällä." Suuri viisaus on  tässäkin käskyssä. Mutta kaikelta ei omia lapsiakaan voi suojella, oma tie on jokaisen itse valittava. Kunpa osaisin opettaa ja kasvattaa omat lapseni siten, että viisaus saisi heissä asua ja rakkaus johdattaa.

Mediataatiota

Meillä oli ilo ja kunnia vierailla rakkaitten ystäviemmä luona Uutena vuotena. Tunnelma oli  lämmin, rauhallinen ja lempeä, kun kolme ystäväperhettä tapasivat pitkästä aikaa. Kaikilla oli muutama perheenjäsen enemmän kuin viimeksi tavatessa ja huisketta ja hulinaa riitti. Talo, jossa vierailimme oli erityislaatuinen monella tapaa, mutta varsinkin yksi poikkeavuus jäi ajatuksiin asumaan.

Ystäviemme talo on maalla, hiekkatiet ovat rauhallisia, vaikka naapureita onkin muutamia. Rauhallisen kodin tunnelmasta tekee myös se, että tässä taloudessa ei ollut minkäänlaista sähköllä toimivaa, uutisia suoltavaa aparaattia. Eikä heille liioin tullut mitään uutisia kirjoitetussa muodossa. Mitä? Ei mahdollisuutta räpeltää netissä, ei töllötintä, ei sanomalehteä, eikä edes radiota ainakaan näköpaikalla. Ja kyseessä ei sitten ole minkään uskonlahkon majapaikka, ystävämme ovat kunniallisia, työssäkäyviä kansalaisia.Voiko elämä olla mahdollista ilman medioiden jatkuvaa läsnäoloa? Kyllä voi.

Emme itseasiassa jutelleet asiasta paljoakaan, mutta täällä kotioloissa olen taas pohtinut mediatonta elämää. Onhan se jo selvää, että meihin vaikutetaan todella paljon juuri median välityksellä. Mainonta on tietysti yksi vahvimmista keinoista, puhumattakaan piilomainonnasta. Meille piilomainostetaan uusia arvoja, ideologioita ja tarpeita täysin häikäilemättömästi ja pitkäjänteisesti medioiden välityksellä. Ihmisten arvomaailmaan vaikutetaan kollektiivisesti, yhtäaikaa koko Suomen maassa, koska median vaikutusvalta on niin suuri. Media on onnistunut tekemään itsestään tarpeellisen, välttämättömän ja coolin. On tärkeää olla online, pitää tietää mitä maailmalla on tapahtunut, pitää seurata aikaansa. Pitääkö todella?

Mitä sitten, jos en kuule pörssikurssien heilahtelusta tai valtionjohtajien kuolemasta heti samana päivänä? Olenko jo niin tukossa huonoista uutisista, että edes Afrikan nälänhätä ei hetkauta, vaikka media siinä tilanteessa hyvällä asialla olisikin? Onko tiedotusähky tehnyt ihmisistä entistä välinpitämättömämpiä? Uskallan väittää, että maailma voisi olla vähän parempi paikka, jos sanoisimme hetkeksi moikat globalisaatiolle ja katsoisimme sen lähempänä olevan lähimmäisemme puoleen ja auttaisimme häntä. Mitä jos, jatkuvan ympyrän laajentamisen sijaan kaventaisimme hiukan ja kuuntelisimme niitä, jotka ovat vieressämme? Kaatuisiko maailma? En usko.

En väitä, etteikö media tekisi myös hyvää. En väitä, ettei Afrikassa tarvita ruokaa ja apua, jota voidaan juuri hyvän, selkeän tiedotuksen avulla kerätä rikkailta köyhemmille. Jospa sisustusohjelmat, muotiohjelmat, urheilu ja  auto-ohjelmat lopetettaisiin. Jospa meille ei enää luotaisi tarpeita mielikuvien avulla. Jospa meitä ei usutettaisi kuluttamaan ylivarojemme. Jos näin olisi, jäisikö rahaa yli oman tarpeen? Huomaisiko kuluttaja, kansalainen, ihminen, että minulla on jo nyt kaikki mitä tarvitsen? Ymmärtäisikö medialukutaituri lukea silloin itseään ja löytäisi itsestään lähimmäisenrakkauden, joka haluaa auttaa niitä, jotka tarvitsevat apua? En tiedä, mutta näin ajatellessani huomaan median riitelevän itsensä kanssa.

Mitä sinä ajattelet?