Ah, valehtelun taitoa!

Olen lahjakas valehtelija. Valehtelen päivittäin ja vielä useita kertoja. Minua ei pysäytä sekään, että tiedän valehtelun olevan yleisesti tuomittavaa ja tietyissä tilanteissa jopa rangaistava teko. Mitä vielä- valehtelen uskottavasti kaikista ukaaseista huolimatta.

No, älä säikähdä en (yleensä) valehtele muille kuin itselleni. Tänään kuulin itseni sanovan kaupassa, että suklaata pitää ostaa leivontaa varten, ovathan esikoisen 6-vuotisjuhlat pian. Onhan hyvä, että suklaata on kaapissa valmiina sitä varten, että saan tilaisuuden leipoa. Ostin kaksi levyä fazerin tummaasuklaata ja yhden valkoisen leivontasuklaalevyn.

Joopa joo. Täyttä kukkua! Kaupasta lähtiessä vielä vakaasti uskoin levyjen olevan todella sitä l e i v o n t a a varten, mutta kotona kaapissa olevat levyt alkoivat lähettää ihan toisenlaisia viestejä. Hyvin kutsuvia sellaisia. Illan mittaan olen mussuttanut lähes 1/2 ostamistani tuotteista. Tämä on säälittävä totuus.

Ottaessani ensimmäisen palan sanoin itselleni: Tämä on viimeinen ja ainut. Vain maistan. En ota enempää. Toisin kävi ja otin aina vain lisää. Miten kummassa valehtelun kierteen saa katkaistua alkuunsa? Tai onnistuisiko valehtelu toisin päin? Kokeillaanpa: Kyllä, minun on nyt pakko lähteä lenkille. En ole yhtään väsynyt. Juoksukenkäni ovat vielä ihan hyvät. Siellä e i sada. Olenhan valmiiksi huippu kunnossa ja lenkkeily on helppoa. Miksi en yhtä hyvin voisi uskoa edellisiä väitteitä? Ehkäpä huomenna kokeilen tätä uutta metodia.

Joopa joo.