Hampaatonta menoa

Vasen etuhampaani naksahti poikki, tuosta noin vain leipää haukatessa. Hammas oli kyllä muutenkin kärsinyt ja kaltoinkohdeltu, joten tämä oli odotettavissa. Etuhampaani on juurihoidettu ensimmäisen kerran jo 20-vuotta sitten erään kohtalokkaan pyöräily/koiratapaturman seurauksena. Nyt se sanoi itsensä irti lopullisesti. Hammaslääkäritäti oli kuitenkin ystävällinen ja kiinnitti hampaan väliaikaisesti paikoilleen paikka-aineella ja nyt se on tuossa paikallaan himpun verran kummallisessa asennossa odottamassa implanttia tilalleen. Kaikenlaista sitä tapahtuu.

On muuten niin, että ilman yhtäkin hammasta olo on todella hampaaton. Syömisestä ei tahdo tulla oikein mitään. Eräs ystäväni esittikin ajatuksen, että ennen vanhaan hampaat alkoivat tippua siinä vaiheessa, kun ravintoa ei juurikaan enää tarvittu. Hänen mukaansa hampaattomuus on luonnon oma keino estää vanhempien (!) ihmisten ylilihavuus. Tämän teorian mukaan minunkin olisi varmaan syytä siirtyä maidossa liotetun leivän syöjäksi ja todeta, että muutama makkara tuossa vyötäröllä tämän aiheutti. Loppuikä on kartettava liian pureskeltavassa muodossa olevaa ruokaa ja siedettävä tämä pieni kauneusvirhe ankarana muistutuksena mässäilyn täyteisistä vuosista.

Kun aivan totta puhutaan, tämän hampaan menettäminen on tottelemattomuuden hinta. Eräänä päivänä, kun olin 11-vuotias, ystäväni kanssa päätimme uhmata äitini ukaasia. Olin menossa tämän ystävättereni luokse yökylään ja jostain syystä hänellä oli pyörä käytössään ja minulla ei. Mukana oli myös ystäväni koira. Äiti oli ehdottomasti kieltänyt kyydittämästä toisiamme pyörällä mutta, kun ehdimme äidin katseeltä näkymättömiin, minä hyppäsin pyörän tarakalle ja otin vielä koiran talutettavakseni. Kypäriähän ei noina villeinä vuosina käytetty. Tilanne johti siihen, että koira väisti jättisuurta vesilätäkköä ja minun otteeni remmistä oli niin tiukka, että lensin tikkana koiran perässä naamalleni hiekkaan. Siinä hammas sai kolhaisunsa ja olihan se naamakin aika ruvella koko loppu kesän.

Tämän tekstin opetus on siis se, että lasten tulisi totella vanhempiaan. Uhmaamisesta joutuu maksamaan, joskus vielä aikuisenakin. Implantti on kallis. Sanoohan se Iso Kirjakin, jotenkin tähän tapaan, että : "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja pitkään eläisit maan päällä." Suuri viisaus on  tässäkin käskyssä. Mutta kaikelta ei omia lapsiakaan voi suojella, oma tie on jokaisen itse valittava. Kunpa osaisin opettaa ja kasvattaa omat lapseni siten, että viisaus saisi heissä asua ja rakkaus johdattaa.